keskiviikko, 6. helmikuu 2008

Vuosi on kulunut

Siitä on jo vuosi kun pennut syntyivät mutta muistan sen päivän kuin eilisen. Winstonista ja Rebekasta en ole paljon kuullut, mutta oletan heillä olevan kaikki yhtä hyvin kuin Tipullakin, joka on kasvanut kauniiksi nuoreksi neidiksi. Näyttelykokemustakin on karttunut lisää hyvällä menestyksellä, mutta siitä voitte lukea lisää kasvattajan sivuilta. Ajattelin lähinnä kertoa vain tästä kotielämästä.
Tipu ei ole enää taustalla pysyvä kissa, vaan ottaa paljon kontaktia ihmisiin äitinsä sijasta. Äitiään toki kiusaa vieläkin päivittäin. Tipu rakastaa ihmisten hampaiden pesua ja hyppää oitis olkapäälle kun huomaa minut aamulla hampaiden pesulla. Se on perinyt äitinsä melkoisen jutteluhalun, ja "määkiikin" tervehdyksiään tuon tuosta. Lempipuuhia akvaariokalojen kyttäys, lakanoiden vaihto sekä tietysti Possun ja Minnin kiusaaminen.
Hyvää syntymäpäivää Tipu, Winston ja Rebekka ja kiitos ihanasta vuodesta ja mahtavista kokemuksista teidän kanssanne!

sunnuntai, 16. syyskuu 2007

Tipun eka näyttely

Jadepossun kilpparinaamiovan tytär jäi syntymäkotiinsa asustelemaan toistaiseksi ja ehti heinäkuun lopulla ekaan näyttelyynsäkin. Kasvattaja oli yökylässä, Tipu nukkui kainalossa, ikäänkuin aavistaen, miksi kasvattaja oli kylässä. Aamuvarhaisella suuntasivat yhdessä Kaapelitehtaalle - Tipu ihan oma-aloitteisesti meni kuljetusboksiinkin! Neiti käyttäytyi erinomaisen hienosti koko näyttelyn ajan, katseli uteliaana ympärilleen, nukkui pienellä kerällä häkin nurkassa ja innostui leikkimään uudella minttuhiirelläkin. Näyttelyssä sattui olemaan toinenkin naamiovalkea naaraspentu ja tuomari Jaana Jyrkinen totesi kilpailun olevan täysin epäreilu; Tipu vanhempana ja valmiilla, upeakiharaisella turkillaan voitti kisan leikiten! Myös TP-valintoihin tuli kutsu -- pitkien harkintojen jälkeen burmapoika vei voiton, mutta kasvattaja on ylpeä tytön menestyksestä silti! Ekan kokemuksen myötä näyttelyitä on neidin varalle suunnittella muutama; ainakin CH on tähtäimessä varmuudella.

Tipun korvien asento on todella hieno, toki saisivat olla suuremmat. Tytön turkki kauniin täyteläinen, vahva ja oikeaoppisesti kihartuva. Profiili lähestulkoon suora, kroppa elegantti ja häntä piitkä. Ainoa selkeä puute ulkonäössä on heikko leuka, mutta sitä toivottavasti saadaan kompensoitua sulhovalinnalla seuraavaa sukupolvea ajatellen. Odotetaan mitä tuleman pitää :D

tiistai, 5. kesäkuu 2007

Tipu jäi vielä kotiin

Wille ja Pottu, nykyisiltä nimiltään Winston ja Rebekka muuttivat uusiin koteihinsa äitienpäivänä. Molemmat ovat sopeutuneet mainiosti ja hurmanneet uusien omistajiensa sydämet.

Tipu on vielä kasvatuskodissaan jonkin aikaa ja on kasvattanut mahtavan kiharan turkin sekä osoittanut olevansa todella mainio kissaneiti. Hän kehrää ja puskee, pitää sylissä nukkumisesta, kiittää ruoasta kovasti maukumalla ja muutenkin on kova "juttelemaan". Liekö tullut äitiinsä vai oppinut hältä tapoja, kun molemmat ovat melko kovia maukumaan. He tervehtivät iloisesti maukuen kun tulen töistä kotiin ja määkivät kuin lampaat kun heidät ajetaan kuumasta saunasta pois kun on ihmisten vuoro saunoa. Tipu on edelleen erittäin leikkisä, ja tuntuu ettei sillä voi olla liikaa leluja. Myös multa kukkaruukuissa on erittäin mielenkiintoista...aarg .
636694.jpg
Profiili

636690.jpg
Tipun merkki on pilkku selässä, kutsuimme sitä pippuriksi

636692.jpg
Turkki paksu ja kihara kesäkuun alussa

636689.jpg
Tipu toukokuussa, kun turkki ei vielä ole kihara

lauantai, 31. maaliskuu 2007

Riiviöt voi hyvin ja kasvaa

Pennut on tosi reippaita ja vauhtia riittää. Välillä mennään sellaista rallia että kaikki matotkin on ihan mukkelismakkelis ja kiipeilytelinekin on jo kovassa käytössä. Mitä ylemmäs pääsee sitä parempi eli saan jatkuvasti olla pelastamassa huutavia vauvoja kun ne eivät vielä osaa tulla alas mistään minne ovat kiivenneet. Kaikkien painot ovat nousseet kivasti ja kaikenlainen ruoka maistuu, raksut, raaka liha, purkkiruoat ym. Alla Tipu ja Wille, leikin jälkeen tulee väsy ja mikäs sen parempi paikka kuin keväinen auringonpaiste.

484904.jpg

484907.jpg

lauantai, 10. maaliskuu 2007

Värit varmistuneet

Eeva kirjoittelee:
Kävin lauantaina katsomassa pentuja ja pitkien mietintöjen jälkeen (luonnonvaloakin piti odottaa..) päädyin seuraavaan:

Tipun häntä paljasti "roiskeita" eli tyttö on kilpikonnanaamio van CRX f 01 33
Wille on aikaisemman mukaisesti ruskeannaamio van eli CRX n 01 33
ja Pottustakin löytyi vähän valkoista, joten tyttö on kilpikonnanaamio valkea eli CRX f 09 33
Kaikki pennut siis väriryhmään VIII.

Hassuja nuo naamiovanit, väritys on tosi hauska ;-) Ja Pottu vasta eriskummallisen värinen onkin, melkein sanoisin lumitiikeriksi ;-) Punainen kehittyy kovin hitaasti, mutta kyllä molemmat tytöt kilppareita ovat, sen verran "suttuisesti" ruskeat kohdat on sijoittuneet. Valkolaikujen rajat on selkeämpiä.

Alix ja Samu piipahtivat aamupäivällä kameran kanssa, joten uusia kuviakin odotettavissa piakkoin..